MarjaHeinonen3

Syntymä kaunis kuolema

  • Syntymä kaunis kuolema

Äitini kuolemasta on vuosi. Se pysäytti silloin ja sai miettimään elämän peruskysymyksiä. Kokosin tunnelmiani syyskuussa 2016 paperille. Luin surua ja rakkautta täynnä olevan tekstin nyt vuosipäivänä uudestaan ja se tuntuu yhtä tuoreelta. Tässä yhä ajankohtainen blogi myös sinulle, ole hyvä:

“Silitän äidin yhä lähes mustia pehmeitä hiuksia. Silitän yhä niin sileää poskea, iho ohutta kuin silkkipaperi.  Hengitys on pinnallista mutta säännöllistä. Silmät ovat kiinni. Hetki on samalla kertaa surullinen ja levollinen. Läsnä on syvä rauha.

Tiesin, että äiti kuolee kohta. Minä olin saattamassa häntä pois tästä maailmasta. Viettämässä viimeisiä hetkiä yhdessä. Kertomassa, että hän voi hyvillä mielin lähteä. Sanomassa, miten me kyllä pärjäämme ja pidämme isästä huolta.  

85-vuotias äitini kuoli syöpään viikko sitten. Sairaus todettiin joulukuussa ja keväällä selvisi, että se on levinnyt elimistössä niin, että toivoa paranemisesta ei ole. Hän oli kotona aina viime viikon maanantaihin asti. Silloin hän halusi lähteä hoitokotiin. Paikkaan, jossa kaikki tietävät kuolevansa.

Äiti kuoli Pirkanmaan hoitokodissa perjantaina.

Meidän muidenkin olisi hyvä kohdata ajatus kuolemasta useammin. Kuolema pysäyttää ja palauttaa hetken arvon. Kuolema on myös kaunis karuudessaan. Suuressa luopumisessa.

Kun hyväilin äidin hiuksia, pidin hänen kädestään kiinni tai vain hiljaa istuin sängyn vieressä, jokainen teko tuntui tärkeältä juuri siinä hetkessä. Ei ollut menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Kaikki arvokas oli juuri nyt - teot, sanat, ajatukset. Samanlaisella kirkkaudella oivaltaa harvoin sen, miten meillä on vain tämä hetki olemassa.

Menneisyyttä emme voi muuttaa ja tulevaisuudesta emme voi tietää. On arvokasta nähdä kunkin hetken ainutlaatuisuus. Elämästä tulee paljon rikkaampaa. Hetki voi olla ystävän kohtaamista, pilven kulkua taivaalla tai syksyn kuivien lehtien kahina jaloissa. Syntyy kiitollisuutta.

Kun istuin tunteja äidin sängyn vieressä oivalsin myös sen, miten samanlaisia ovat syntymä ja kuolema. Yhtä rajuja, yhtä merkityksellisiä.  Synnytyksissä veri lentää ja kipu on suurta, vaikka sitä lievitetään kaikin tavoin. Samalla tavalla kuolema on raju elämän hiipuessa ja elämän sammuminen voi olla tuskallista. Vaikka sitäkin lievitetään onneksi kaikin tavoin.

Mistä ihmeestä siis syntyy ajatus ja odotus siitä, että aika syntymän ja kuoleman välillä pitäisi olla tasaista ja onnellista?  Elämän alku ja loppu ovat rajuja, miksi itse elämä olisi jotain muuta?  Ei, en tarkoita, että elämän tarkoitus olisi kärsiä ja kipuilla. Tarkoitan sitä, että hyvässä elämässä on rosoa ja iloa - ja kumpikin kuuluu siihen. Ilman toista toinenkaan ei tunnu arvokkaalta.

Kun menee kipua ja surua kohti sen sijaan, että pelkää ja pakenee niitä, ne eivät hallitse elämää.  Asiat saavat oikeat mittasuhteet ja ilolle jää enemmän tilaa.

Myös kuolemaan tulee kauneutta, kun näkee sen tärkeänä osana elämää. “

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

"Hänellä on se takana, mikä meillä on edessä"

Ilkka Luoma

Elävien saatossa kohti lopullista rauhaa

(Koettu elämänvaihe kuoleman vierellä - kertomus yhteiskunnallisesta hoidosta ilman toivoa huomisesta, mutta samalla kertomus uutterasta ja huolehtivasta työstä, mitä tässä tapauksessa vastuuta kantava yhteiskuntamalli voi jäsenilleen antaa)

[ ... varhain aamulla kaksi hoitajaa korjasi viimeisen kerran kuolevan asentoa - makuuhaavat olivat auenneet ja kipua koetettiin lievittää viimeiseen saakka. Lisähappi oli tullut turhaksi, kuolema lähestyi - happiviikset poistettiin yhteisessä ymmärryksessä lähiomaisten kanssa. Kuolevan isän pojat näkivät ja kuulivat viimeisen hengähdyksen. Maanpäällinen matka oli päättynyt ... ]

Ikääntyvien ihmisten määrän kasvaessa, vanhus-, ikääntymis- ja viimeisenä terminaalihoidon tarve lisääntyy joka vuosi. Tällä kertaa halutaan kertoa alaston totuus erinomaisesta hoidosta ja huolehtivaisesta läsnäolosta kipujen lievityksen maailmassa, jossa kivun kokemus ei terveelle ihmiselle voi mielikuvituksessakaan avautua - siksi väkevää lievityshoito todellisuudessa on.

Savonlinnan pääterveysaseman vuodeosastot tekivät kaiken sen ja enemmän, mitä lähiomainen olisi missään olosuhteissa voinut toivoa. Yhdeksän kuukauden päättöhoito sai lopullisuuden voimien valuessa tyhjiin - esimerkki elämän taistelusta oli jälkeläisille annettu.

Savonlinnan keskussairaalan sisätautiosasto ja vuodeosastojen henkilökunnat kautta linjan osoittivat esimerkillistä vastuuta, huolehtivaisuutta ja inhimillisyyttä tilanteissa, jotka eivät arkena aukene meille suurimmalle osalle juuri koskaan. Järjestelmät, systeemit ja menetelmät toimivat erinomaisesti. Hoitohenkilökunta oli aina tilanteen tasalla ja kuoleman kohtaamista odottava potilas tunsi saamansa huolehdinnan, palkiten hymyllään hoitajat.

Loppu

Lopun koittaessa syyskuun aamuauringon juuri noustessa, oli siirtymistä kipujen ulkopuolelle huolehtimassa poikien lisäksi kaksi hoitajaa - työ oli tältä osin päättynyt ja elämä osastolla jatkui ja jatkuu ...

Julkinen kiitos

Haluamme omaisina julkisesti kiittää Savonlinnan keskussairaalan sisätautiosaston ja pääterveysaseman vuodeosastojen henkilökuntia erinomaisesta työstä ja tinkimättömästä vastuunkannosta - oli sitten kysymys potilaan viikkopesuista, lounastarjoilusta, kipulääkkeen annostelusta, hoitosuunnitelman teosta, potilashuoneen puhtaudesta tai muusta isämme huolehdinnasta.

Koko henkilökunta ansaitsee arvostuksen ja Savonlinnassa voidaan olla ylpeitä osaamisesta työtehtävissä, joiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Yhteiskunnan todellinen hyvinvointi on pieniä ja suuria tavallisten ihmisten tehtäviä meille muille tavallisille ihmisille.

Isämme nukkui pois pääterveysaseman vuodeosastolla 2 - henkilökunta oli mukana viimeiseen hetkeen saakka - Kiitos ja menestystä arvokkaaseen työhönne - huolehtimista kaipaava yhteiskunta tarvitsee työpanoksenne.

...

Toimituksen poiminnat