MarjaHeinonen3

Onko kivittäminen ainoa tie keskusteluun #metoo-hengessä?

  • Onko kivittäminen ainoa tie keskusteluun #metoo-hengessä?

#metoo-hengessä noussut kuohunta ohjaaja  Aku Louhimiehen ympärillä on herättänyt minussa ja monissa ystävissäni alusta lähtien epämiellyttäviä tunteita. Toki elokuvaohjaajan vääristyneen vallankäytön vuoksi, jonka kohteeksi nuoret naisnäyttelijät ovat joutuneet. Mutta vielä enemmän kaiken kostonhalun, sensaationälän, mustamaalauksen ja kivien viskomisen vuoksi, joka täytti samantien niin  median, somen kuin kahvipöytäkeskustelut. 

Valta on siitä kummallinen ilmiö, että se sokaisee hetkessä. Näen vallan väärinkäyttöä esille tulleiden elokuva-alan ihmisten, somen ja median tavassa toimia yhtä lailla kuin Aku Louhimiehen teoissa. Vallan avulla voi valitettavasti sekä rakentaa että repiä. 

Näyttelijöiden ulostulo juuri elokuva-alan kotimaisen huipputapahtuman, Jussi-gaalan, alla ei ollut sattuma. Tavoite oli selvästi iskeä kovaa ja näyttävästi. Kun koettu vääryys on suuri, myös tunteet ovat suuret. Alkuvaiheissa halu kostaa oli käsinkosketeltava. Toki mukana on varmasti ollut pelkoa siitä, että kipeäksi koettu asia vaietaan näkymättömiksi. Silloin on tarve huutaa lujaa. 

Nyt kaikille lienee jo tullut selväksi se, että ohjaaja on käyttänyt vähintäänkin kyseenalaisia keinoja saadakseen näyttelijät “oikeaan” tunnetilaan. Tärkein on tullut näkyväksi: elokuva-alalla ei nuorten naisten - eikä kenenkään - pidä suostua asioihin, jotka tuntuvat vääriltä, vastenmielisiltä tai jollain tavoin ahdistavilta. 

Mikä olisi silti voinut mennä paremmin, vaikka tyylipisteitä ei jaetakaan? 

Esimerkiksi Ylen A-Studion “lynkkaushaastattelussa” kolme elokuva-alan asiantuntijaa luennoi, millä tavoin Louhimies oli toiminut väärin. En kuullut vuoropuhelua ohjaajan ja muiden osallistujien kesken. Tunsin ennemmin myötähäpeää huonosta journalismista ja tirkistelystä. Kaiken muun lyttäämisen keskellä näyttelijä Matleena Kuusniemi totesi ohjelmassa, miten hän toivoo, että muutkin kaltoin kohdelluksi tulleet tulevat nyt esille. Toivottavasti hän ei ajatellut tällä mediaa. 

On tärkeää, että ihminen voi kertoa työyhteisön vääristyneen vallankäytön synnyttämästä vihasta ja ahdistuksesta ja käsitellä ylipäätään työhön liittyviä vääristymiä turvallisesti. Muuten mikään ei muutu. Sitä tehdään ihan liian vähän. Kipeiden asioiden läpikäyminen on kuitenkin ensisijaisesti työyhteisön sisäinen asia ja kuuluu jonnekin pois julkisuuden parrasvaloista. Isosta julkisuudesta hyötyvät valitettavasti lähinnä kostoa hamuavat egot, sensaationälkäinen media ja somen kauhistelukeskustelut. 

Hyvässä työyhteisössä vaikeistakin asioista voidaan keskustella. Nyt selvästi sellainen väylä ei ollut tarjolla ja näyttelijät lähtivät hakemaan tuhdimpia keinoja. Ymmärrettävää. Elokuva on mediaseksikäs ala ja  siinä mielessä etuoikeutettu monien sektorien joukossa. Siellä avoimuutta voi hakea median lööppien kautta, jos oma yhteisö sulkee silmänsä ja korvansa. Ei kuitenkaan pidä tuudittautua siihen, että elokuva-alan on ainoa vääristyneen vallankäytön kenttä. On vain vaikeampaa saada ääntään kuuluville mediassa, jos kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi vaikkapa hoitoalalla tai paperitehtaassa. Ehkä se on hyväkin.

Sillä avoimuus ilman luottamusta on kaksiteräinen miekka. Julkisuuteen tuotuna tästäkin tapauksesta tuli avointa riistaa ja haaskalla olivat kaikki kynnelle kykenevät. Keskustelu lähtee helposti elämään omaa elämäänsä, joka ei välttämättä palvele hyvää tarkoitusta ja satuttaa syvästi useaa ihmistä. Onko olennaisempaa puhua Louhimies-hirviöstä, elokuva-alan vääristyneistä valtarakenteista vai karmeista tekemisen kulttuureista ylipäätään työelämässä?  

Media on hakenut tässäkin tapauksessa enemmän raflaavia otsikoita ja sensaatioita kuin pyrkinyt vakavasti taustalla olevan ison kysymyksen esille ottamiseen - vallan väärinkäyttö ja vaikenemisen kulttuuri työyhteisöissä. Myös some oli heti pullollaan kauhistelua ja syyttäviä sormia. Sekä Louhimiestä että asian esille tuoneita näyttelijöitä on lyöty kuin vierasta sikaa. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt esimerkiksi yli 1200 kulttuurialan ammattilaisen joulukuussa #kulissientakana-tunnisteella julkistama kannanotto, jossa vaaditaan nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle ja ongelman ottamista tosissaan myös alan johdossa. Tai Jussi-gaalassa näyttelijöiden kantamat valkoiset nauhat, joilla tuettiin tasa-arvoa sekä seksuaalisen häirinnän ja vallan väärinkäytön lopettamista elokuva-alalla. 

On tärkeää puhua ja tehdä asiat näkyviksi. Mutta yhtä tärkeää on se, miten puhutaan ja vielä tärkeämpää se, mitä tekoja tehdään puheen myötä.

Hiljaisuudesta rohkeisiin sanoihin, sanoista viisaisiin tekoihin

Historiasta voi joskus oppiakin jotain. Antiikin Aristoteles puhui paljon hyveistä. Kuuluisimmassa kirjassaan Nikomakhoksen etiikka hän käsittelee myös vihaa ja suuttumista. Viha on oikeutettua, kun se on oikeissa mittasuhteissa. Ei liian vähän eikä liian paljon.  Hyveellinenkään ihminen ei siisä jätä suuttumatta, kun on aihetta suuttua.

Mutta jo Aristoteleen oppienkin mukaan vihalla oma kestonsa. Vaikka vääryyden synnyttämä katkeruus herättää kostamisen halun, loppujen lopuksi anteeksi antaminen on ainoa keino päästä eteenpäin.

Anteeksianto vaatii aikaa. Kun ihmistä on haavoitettu syvästi, haavat eivät häviä hetkessä. Aidon anteeksiannon tiellä on myös monta estettä. Tuntuu väärältä, että vääryyttä tehnyt pääsee kuin koira veräjästä ilman rangaistusta, kun anteeksiantaja on joutunut käymään lävitse helvetin tulen. Mukana voi olla myös pelkoa siitä, että anteeksiantamalla myöntää sekä itselleen että muille sen, että asia ei ole ollut suuri ja satuttava. Mieltä voi kalvaa myös kysymys: Pitääkö aina antaa anteeksi?

Myös media on armoton. Anteeksianto vaatii kaiken edellä kirjatun vuoksi aina aikaa, mutta media ei rakasta päiviä tai kuukausia. Aiheet nousevat ja häviävät nopeammin kuin aurinko ehtii nousta ja laskea. Siksi anteeksiannon prosessia on vaikea sijoittaa nopeatempoiseen mediajulkisuuteen. Katkeruus ja kosto myyvät paremmin.

Anteeksi antaminen on kuitenkin hyvä vaihtoehto mennä eteenpäin. Siitä hyötyy ennen kaikkea anteeksi antaja. Elokuva-alalla on tullut esille puheenvuoroja, jotka vievät jo tähän suuntaan. Niille on syytä antaa tilaa ja vahvistua. Louhimies on pyytänyt anteeksi ja anteeksianto voi lähteä liikkeelle henkilökohtaisten loukkausten tasolla. Se ei ole sen enempää median, somen kuin muiden media-alan ihmisten asia.  Alalla koston lietsomisesta vapautuvalle energialle hyvä kohde olisi laajemmin pohtia elokuva-alan työkulttuuria ja keskustelun tapoja.  Pitäisi systemaattisesti jatkaa liikkeelle lähtenyttä keskustelua työyhteisöjen tervehdyttämisestä ja avoimen puhumisen ja luottamuksen kulttuurin rakentamisesta. 

Eikä jätetä palloa vain media-alan haltuun. Jokainen meistä voi kauhistelun ja syyttämisen sijaan pyrkiä luomaan työyhteisöönsä avoimuuden ja luottamuksen ilmapiiriä. Kaikki voivat tässä asiassa katsoa peiliin ja lähteä muuttamaan vallitsevia olosuhteita.

“On hienoa, että on tällainen kampanja, mutta kyllä se on se keskustelu, joka loppupelelissä muuttaa asioita oikeasti”, totesi näyttelijä Laura Birn Jussi-gaalassa. Jatkan tästä vähän pidemmälle:

Hiljaisuudesta rohkeisiin sanoihin, sanoista viisaisiin tekoihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Sosiaalisesta mediasta on tullut uusi tuomari, valamiehistö ja teloittaja.

Oliko louhiniemen käytös epähyväksyttävää? Kyllä, mutta ei niin tuomittavaa että hänet olisi täytynyt suoranaan kirkonkiroukseen saattaa. Samalla antaisin osan syystä medialle. Lauri törhönen teki asioita joiden varjossa louhiniemen tekemiset on pikku juttuja mutta media sivuutti tämän pikku maininnalla koska uutiset ihmisestä jota valtaosa ihmisistä ei tunne, ei myy lööppejä.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Anteeksi antaminen vaatii "päälle pääsemistä", on hallittava tilanne eikä olla vain hallittavana. Louhimies oli "isäntä" kuvauksissa mutta A-studion haastattelussa enää ei. Näissä elokuvaprojeksteissa on johtajansa ja sitten johdettavat. Kommunikointi ei pelannut oikein. Nyt näyttelijät saivat viestin jossa ohjaaja opetti näyttelijää kuin teatterikoulussa ikään "näyttelemään" niitä tunteita. Lopputulos oli kai sitten se haettu, mutta moni on maininnut, että tuo lopputulos olisi saatu aikaan toisinkin. Onko ohjaaja omalla tavallaan epäpätevä johtaessaan päteviä näyttelijöitä näin? En osaa sanoa, ovathan Louhimiehen elokuvat katsojien mielestä onnistuneita, ymmärrän. Näin toimiessaan on moni muukin maailmalla onnistunut (nyrkillä nenuun), mutta toisiakin esimerkkejä löytyy (irvistys ja ketsuppia naamaan). Viatonta tuskin on, mutta liian pitkälle menneitä ihmisten tekoja, mielipiteitä ja johtopäätöksiä kyllä löytyy.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Ottamalla sata kertaa uudelleen jokin eroottinen kohtaus (kuten muuan ulkomainen ohjaaja) niin lopulta kai löytyy se oikea hönkäily?
Turha seksi pitäisi muutenkin poistaa laatuelokuvista; sekun ei mitenkään lisää sitä tarinan substanssiarvoa, vaan on vain temppu saada sellaiset katsojat liikkeeelle, joita ei itse elokuva kiinnosta pätkääkään, taidemuotona. Paneskelusta kun ei saa taidetta sitten rautakangellakaan. Turha luulo! Eroottisuus kun on hienovaraisuutta ja herkän aistillista.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

En ole ainakaan minä ollut mukana tuossa väitetyssä Akun kivitystalkoissa; vaan olen juuri samassa hengessä kuin suuresti arvostamani Esko Valtaoja eilen A-Studiossa - pyytänyt katsomaan valtarakennelmia laajemmin kuurmoottamis- kehikkoina koko työelämässä, josta jokin "elokuvateollisuus" ei ole kuin jäävuorenhuippu jos edes se. Simon Reeven Kreikka -reportaasi Teemalta eilen oli aiheeseen sopiva todiste laajemmasta. Intialaisen näköiset luvattomat maahanmuuttajamiehet paiskivat töitä siellä maataloudessa luultavasti orjina ruokapalkalla ja jos ovat uskaltaneet sanoa vastaan, heitä oli ammuttu - kuten haastateltua miestä jalkaan. Joku voisi sanoa, että parempi teettää heillä töitä kuin makuuttaa leireillä, ehkä niinkin, mutta sen pitäisi tapahtua jotenkin inhimillisemmin eikä ikiaikauisena riistona. Tuollaisen nähdessä voi vain todeta, ettei ole tapahtunut mitään kehitystä tuhansiin vuosiin - jossakin.
Huom.! Kreikkalaiset itse eivät enää itse suostu maataloustöihin, koska "markkinat" ovat valloittaneet ilmaiset maatyöläiset, maaorjat!
Ai niin, se suuresti kunnioitettu antiikin Kreikkahan perustui myös orjatyöhön, mihinkäpä muuhun! Tällä akselilla - Kreikan nykykansa ei ole lainkaan sivistynyt, vaan vain taantunut henkisesti lähtöruutuun.

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen

Tasapainoinen kommentti, suosittelin.

Kuten melkein kaikissa asioissa, myös kiistaa aiheuttavissa keskusteluissa toimii yksinkertainen kysynnän ja tarjonnan laki. Kun huomataan jonkun asian vaativan muutosta, yhä useampi osallistuu sen korjaamiseen, kunnes kaikki menee – yleensä aina menee – överiksi. Sitten toiselta puolelta noustaan vastaamaan, kunnes ylitetään edellinen. Jonka jälkeen takaisin...

...lopulta laineet laantuvat ja saavutetaan uusi normaali, ehkä jotain opittiinkin.

Nykypäivinä tämä vielä korostuu, koska sosiaalinen media on tuonut IHAN kaikille "uusia aseita", joita tietenkin pitää kokeilla. Siinä tulee rumihia, kuten aina.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Tulipa luettua nämäkin ja ovat ihan hyviä kommentteja, joissa yritetään päästä oikeaan tasapainoon. Hyvä.

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen

Myrskyn jälkeen
on poutasää

on osa samaa luonnonlakia. :)

Jotkut ovat tulta ja tappuraa kaikesta, jotkut vain itselle tärkeistä asioista, jotkut eivät uskalla tai ehdi heittäytyä, jotkut niin maltillisia etteivät suotta lähde merelle keikkuessa.

Itse saan kicksini vastustajien/kiihkoilijoiden vastustamisesta sekä kokonaisuuksien ymmärtämisen yrittämisestä.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Vastenmielinen ilmiö, jossa kiusatuista(?) tulee vielä pahempia kiusaajia oikein ison median avulla. Verenhimo on kuin Colosseumilla aikanaan.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Älykkäät kirjoitukset ovat harvassa nykymaailmassa. Tässä yksi niistä. Helmiä sioille, sanoi päätoimittaja.

Suomen urheilumaailmaa repii törkeä seksuaalinen häirintäskandaali. Mtv on ainoa joka uutisoi naisjalkapallomaajoukkueen systemaattisesta häirinnästä. Ei edes ylitä uutiskynnystä Hesarissa ja Uudessa Suomessa. Ei sovi moralistiseen tehopyhään maailmankuvaan (jossa vain miehet voivat olla lynkkauksen kohteena ja naiset vain uhreja).

https://www.mtv.fi/sport/muut-lajit/uutiset/artikk...

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Juuri näin. Se, että Louhimies mm. pisti naisnäyttelijänsä yöksi telttaan on vakavampi juttu kuin se, että maajoukkueessa pelanneet alaikäiset lapset pakotettiin lesbosuhteisiin vanhempien pelaajien taholta. Tälläkin on nimi: pedofiliaa.

Miksi tässä joutuu haastateltava nainen peittämään kasvonsa? Järkyttävää. Eikö median pitäisi puolustaa lapsia, jotka ovat joutuneet lesbojen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi?

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen

Ei hitto, poijaat, miksi jyystätte vanhoja raiteita, kun tässä on jo ihan eri syvyysasioista kyse?

Sormella osoittaminen noin 40 000 m kertaa alkaa kiertää itseä päin, vaikkei sitä heti näe.

Käyttäjän PerttuHuovinen kuva
Perttu Huovinen

Järkevästi artikuloitu. Louhimiehen ajojahdissa tosin oli omasta mielestäni myöskin mukana se että Ikitie haluttiin nostaa framille, koska itse en ollut koko elokuvasta kuullut sanalla sanoen yhtään mitn, ennen kohua.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Tottahan väärintekijä ansaitsee rangaistuksensa mutta minkälaisen. Ennenvanhaan käytettiin häpeäpaalua tai jalkapuuta. Epäilemättä olisivat nytkin tehokkaita ja edullisia tapoja rangaista syyllisiä. Sivistyksen myötä on niistä kuitenkin luovuttu, aikanamme väärintehnyttä tai epäiltyä suojellaan julkisuudelta. Kuvissa peitetään kasvot, auton rekisterinumero ja muut tunnistetiedot.

Tänään on jalkapuu media. Käyttäntö kuka pääsee tai joutuu median häpeäpaaluun on kirjava. Julkkisten ja muiden kellokkaiden kohdalla on kynnys matalin.

Oi aikoja, oi tapoja lausui Cicero jo parituhatta vuotta sitten aiheesta.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Se, joka ei ole kiusannut yhtään ketään elokuvaa tehdessään, heittäköön ensimmäisen kiven.

Ei perhana, pitää kyllä keksiä jokin muu sääntö, en halua jäävätä itseäni kivittämisen ilosta.

Toimituksen poiminnat