MarjaHeinonen3

Berliinin Grüne Wochella Suomen huikea ruokakulttuuri on insinöörituote

  • Arctic Warriorsin Ilkka Kauppinen osaa ottaa asiakkaansa messuhallin käytävillä.
    Arctic Warriorsin Ilkka Kauppinen osaa ottaa asiakkaansa messuhallin käytävillä.
  • Grüne Woche ja Suomi ovat näkyvästi esillä Berliinin katukuvassa.
    Grüne Woche ja Suomi ovat näkyvästi esillä Berliinin katukuvassa.
  • Grüne Woche kerää jopa 400 000 kävijää Berliinin messuhalliin tällä vikolla.
    Grüne Woche kerää jopa 400 000 kävijää Berliinin messuhalliin tällä vikolla.

“Willkommen nach Lappland”, “Tervetuloa Lappiin” huutelee Ilkka Kauppinen Aus der Wildnis -essunsa suojista Berliinin messukeskuksessa. Hän on niitä rohkeita suomalaisia tuotteiden ja palvelujen markkinoijia, jotka uskaltautuvat pois myyntipöytänsä suojista keskelle messuhallin käytävän asiakasvirtaa.

Berliinissä on parhaillaan käynnissä maailman suurimmat ruoka-alan kuluttajamessut, Grüne Woche (Vihreä viikko), jossa Suomella on tänä vuonna erityinen asema. Se on pääyhteistyökumppani, joka pääsee esittelemään omalla osastollaan puhdasta ruokaa, kestävää metsätaloutta ja sekä elämys- ja luontomatkailua. 17.1. -27.1. pidettäville messuille odotettiin etukäteisarvioissa 400 000 kävijää tutustumaan 1700 näytteilleasettajaan. Huikea näköalapaikka Suomelle ja suomalaisyrityksille. 

Jonka hyödyntäminen on jäänyt puolitiehen kaikessa upeudessaan.

Ilkka on Lapin kasveista ja villiyrteistä taiottuja tuotteita valmistavan Arctic Warriors Oy:n toimitusjohtaja, joka vakuuttelee ohikulkijoille firman tuotteiden hyvyyttä. Ja hyvin näyttää toimivan. Ilkka tunnistaa väsymykseni ja hänen tarjoama ruusujuuriyrttisiirappishotti tekeekin ihmeitä. Olen täysin myyty!

Tänään on tiistai ja aika lailla tapahtumaviikon puoliväli. Kuljen ensimmäistä kertaa halki kansainvälisten osastojen väriloiston ja juhlahumun.  Haistelen fiilistä ja odotan satunnaisia, kohottavia, kohtaamisia. Joka suunnasta myyjät ottavat avoimesti, vähän tyrkyttäenkin, kontaktia. Käyn maistamassa espanjalaisia viinejä ja koen virtuaalilaseilla virolaisen savusaunan. Koko maailma näyttää ahtautuneen Berliinin messujen tiloihin.

Ennen kuin pääsen Suomen halliin, teen matkaa muiden Pohjoismaiden standien kautta. Varmaan juuri vuonoiltaan vaeltamasta tulleet norjalaiset - ainakin niin raikkailta ja iloisilta he näyttävät - myyvät hymyillen värikkäästi esille laitettuja ruoka- ja juoma-annoksia. Henkisesti he tuntuvat olevan ainakin puoliksi pöydän toisella puolella, asiakkaan luona. Ruotsalaisten keltaiset t-paidat näkyvät jo kauas ja niihin sävytetty kukkaseppele näyttää suorastaan söpöltä kaljun näytteilleasettajan päässä. Hän itsekin tuntuu olevan samaa mieltä. On eloa, valoa ja iloa.

Entä Suomen osasto, halli 10.2.? Väkeä aaltoilee käytävillä ja seinustoja pitkin kiertää siisti rivistö myyntipöytiä. Niiden yläpuolella on tasaisessa rivissä kyltit, jotka kertovat esillä olevan tuotteen tai sen tuottajan nimen. Pöydät ovat siistit, esitteet ja tuotteet on suorissa rivieissä esillä. Esittelijöillä on siistit Aus der Wildnis -essut. Satunnaisotanta osoittaa, että saksan kieli on esittelijöillä varsin hyvin hallussa . Kaikki on muodolliseti hienosti, mutta… Kontrasti aiemmin läpi kävelemiini osastoihin on suuri. Puuttuu se paljonpuhuttu pöhinä. 

Näinkö tiukasti olemme kiinni vielä vanhassa insinööriajattelussa, että hyvä tuote myy itse itsensä? Asiakkaiden odotetaan tulevan luo, heitä ei houkutella.  Täällä ajattelua vahvistaa pelkistetyt pöydät, jotka suojelevat näytteilleasettajia liian lähelle tunkeutuvilta ihmisiltä. On jopa vähän surullista, että  jokainen tuottaja, jonka luo menen juttelemaan, osoittautuu lämminhenkiseksi ja avoimeksi keskustelijaksi, joka on ylpeä firmastaan. Tarinat tuotteista ovat kiinnostavia, jotkut jopa huikeita. Liian harva pääsee niitä kuulemaan, kun ei osaa pysähtyä hiljaa seisovan myyntirivistön kohdalle. Ilkka Kauppisen kaltaiset, sisäänheittämisen osaavat suupaltit (Tässä sana positiivisessa merkityksessä. Kiinnostavaa, miten vaikea on löytää suomen kielestä positiivisesti virittyneitä sanoja, jotka kuvailevat paljon puhuvia, avoimia ihmisiä…) ovat harvassa hallissa. Samoin kutsuvat, innostavat ja inspioivat osastot. Lapland Food Club, Koskenkorva ja muutama muu ovat piristävä poikkeus virastomaisuuteen. 

Suomi on erityinen maa, jonka puhdas ilma, käsittämättömät makuelämykset, luonnon mystiikka ja metsien ikiaikaisuus mykistävät yhä minutkin. Rakastan tätä maata! Mutta en TUNTENUT Suomen erityislaatuisuutta - tai muutakaan vangitsevaa fiilistä - kävellessäni Suome In der Wildnis -osaston käytäviä pitkin.

Vanhakantainen markkinointia vähättelevä ajattelua on varmasti kerrostunut kaikkialle suomalaisessa kulttuurissa. Siksi siitä irtipääseminen vaatii ajattelun muutosta ja toisin tekemistä joka tasolla. Pitäisi myös syvemmin ymmärtää, mistä myynnissä ja markkinoinnissa on kyse. Asiakkaan ymmärtämisestä, hänen asemaan asettumisesta ja palvelemisesta.  Ei riitä, että esitteet on tehty upeiksi ja viralliset tapahtumat sujuvat upeissa puitteissa. 

Suomi ja suomalaiset yritykset ovat varmasti tehneet paljon oikein Berliinissä. Kaikki se ylätaso tuntuu olevan kunnossa, missä ei tarvitse laittaa käsiään saveen. Aus der Wildnis -esitteet ovat hienot, ministereitä ja muita tärkeitä ihmisiä on käynyt verkostoitumassa ja puhumassa. Kuitenkin tuntuu siltä, että ajatus on jäänyt vaiheeseen. Tilat pitäisi suunnitella avoimemmiksi, houkuttelevimmiksi. Osallistujien yhteishenkeä pitäisi vahvistaa ja saada heidät sisäistämään se, miten tärkeää on kyetä välittämään oma innostus ja hienot tarinat tuotteista kiinnostuneille messukävijöille. Hallissa ei saisi olla tiskin takana yhtään henkilöä, joka on kiinnostuneempi tietokoneen näpläilystä tai keskustelusta kahvitauon ajankohdasta kollegoidensa kanssa. Molempia näin lyhyellä kävelylläni.

Mieleeni tulee pari vuotta sitten AVEKin lehteen kirjoittamani juttu luovien(kin) alojen vaikeuksista saada rahaa markkinointiin. Jutussa pohdin sitä, miksi julkinen tuki suhtautuu nihkeästi yritysten markkinoinnin rahoittamiseen. Taustalla näin - ja kuulin muiden sanovan -  sama, yhä ravistelua kaipaava ajattelu markkinoinnin ja brändäämisen merkityksestä ja arvosta. Sekä taidosta tehdä sitä. Sillon otsikoin jutun “Höpöhommaa” - sanoi entinen mies markkinoinnnista”.

Tästä ajattelusta ei vieläkään ilmeisesti ole päästy irti. Yksi näytteilleasettaja totesikin tänään,  että on paljon projektipäälliköitä ja muita pomoja, jotka eivät halua jalkautua (lue: alentua) myynti- ja markkinointityöhön. Jos sen arvoa ei nähdä esimerkiksi järjestäjien, päättäjien tai yritysten johdon taholla, se ei myöskään ole näytteilleasettajien agendalla ykkössijalla. Markkinointi ja myynti on aktiivista ja arkista työtä - ja tärkeää.

Toki paljon myynti- ja markkinointityötä tehdään muualla kuin ohikulkevien ihmismassojen edessä. Berliinissäkin on ollut tapaamisia ostajien kesken ennan messujen ovien avautumista kuluttajille ja mediatapaamisia, joissa omia tuotteita ja palveluita on voinut esitellä toimittajille. Näilläkin messuilla oli 4000 vieraan avajaiset, jossa Suomi oli vahvasti esillä taide-esityksissä ja virallisessa pönötyksessä. Moni ajatteli sen ehkä riittävän. Ei valitettavasti riitä, jos aidosti halutaan eturiviin.

Perinteinen tapa kertoa suomalaisesta laadusta ja luottamuksesta purevat varmasti edelleen ja ovat tärkeä osa myynnin tukena. Mutta onko se tarpeeksi? Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä totesi tv-haastattelussa Grüne  Wochesta, miten “täällä vierailijat pääsevät kokemaan, mitä suomalainen laatu ja luottamus tarkoittavat”.  Minä jäin etsimään tuota kokemusta.

Berliinissäkin on vielä monta päivää aikaa tehdä asiat toisin. Messurakenteita ei voi muuttaa, mutta tiskin takaa voi vielä siirtyä käytävälle kansan sekaan. Sinne vaan hienoja tarinoita kertomaan!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Mainio kirjoitus, joka kiteyttää paljon suomalaisten ongelmista kuluttajaliiketoiminnassa kansainvälisesti - kiitos!

Samalla löydät ratkaisuja, joiden avulla voitaisiin saada homma toimimaan paremmin.

Tarvitaan uudenlaista otetta, jotta sinällään hyvät tuotteet ja taustalla olevat tarinat pääsisivät aidosti lentoon ja konkretisoituivat vientinä.

Nyt nämä jäävät vielä puuhastelun asteelle vaikka kotimaan uutisoinnit muuta hehkuttavat. Oli hienoa lukea paikalla käyneen ajatuksia vaikka ne jälleen osoittivatkin pelkoni tilanteesta ja vaikuttavuudesta oikeiksi...

Kirjoittelin taannoin ongelmastamme kansainvälisillä kuluttajamarkkinoilla.

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26...

Uutta draivia ja otetta tarvitaan ja olisi hyvä miettiä miten se saadaan aikaan.

Käyttäjän NiinaHietalahti kuva
Niina Hietalahti

Kokemuksellisuuden ja elämysten välittäminen ja välittyminen on ykkösjuttu tämän tyyppisissä messutapahtumissa, missä perinteisesti mennään aika suppeasti yhden sapluunan mallilla. Asiakaskokemuksen miettimisestä ja ymmärtämisestä kaikki lähtee. Mikä jää kävijälle mieleen vielä tapahtuman jälkeen? Aikeet ovat usein hyvät ja ammattilaiset tekevät rahalla parhaansa, mutta ostajalla pitää olla näkemystä ja rohkeutta luoda suuria visioita, joita sitten muut toteuttavat. Monesti suuret visiot puuttuvat. Paikalla olleen pientuottajan viesti tapahtumasta oli, että pienten toimijoiden kesken luotiin hienoa yhteishenkeä ja se on jo pelkästään hyvä anti, kun perinteistesti yhteistyön tekeminen ei ole ollut se helpoin rasti suomalaisten yrittäjien kesken. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin!

Käyttäjän HeikkiPenttil kuva
Heikki Penttilä

Olin neljä päivää talkoilemassa kollegani Markku Liiaksen Jukolan juuston osastolla. Allekirjoitan lähes kaiken kirjoittamasi mutta en lähtenyt sinne kaivelemaan tikulla tunkiota. Lähdin sinne imuroimaan itseeni sitä kaikkea hyvää, jota vihdoinkin on saatu aikaiseksi ja joka on toivottavasti alku jollekin vielä isommalle.

Halli tosiaan näytti siltä, että hyvä runko oli rakennettu mutta sisustus kiireessä jäänyt tekemättä. Mieleeni tuli Dusseldorfin Kurzestrasse: lyhyt katu, jossa on vierekkäin ja peräkkäin melkein 30 kapakkaa ja viimeisenä hautaustoimisto (Suomen osasto...)
Ei se mitään, seuraavalla kerralla voidaan olla jo samalla tasolla kuin ruotsalaiset, norjalaiset tai baijerilaiset. Hyvä kun mentiin ja tehtiin. Loistavaa, että mentiin ja tehtiin.

Kaikki ei vaan voi kerralla olla valmista.

Nyt odotankin, että messuilla olisi ollut katsomassa tekijöitä Helsingin messukeskuksesta; nähtäisiin seuraavilla Lähi- ja luomuruokamessuilla paraatipaikalla kotimaisten pientuottajaosasto maistiaisineen, ohjelmineen. Tähän mennessä se on valitettavasti ollut surkea esitys hallin vetoisessa takanurkassa :(
Toivon, että messuilla olisi ollut kävijöitä myös Tampereen messuilta ja seuraavat messut Deli-osastoineen olisivat messujen huikein osasto.
Toivon, että Mikkeliin Farmari-maatalousnäyttelyä puuhaavat näkivät, että suomalaisille pientuottajille pitää tosiaankin saada oma halli, jossa asiakkaat voivat ostaa mukaan, maistella ja syödä ja juoda suomalaisten pienten tuottajien huipputuotteita. (Ginin anniskeleminen siellä toki on jo liian utopistinen toive ;) )
Toivon, että seuraavan Gastro2020 näyttelyn järjestäjät ovat huomanneet potentiaalin, jota suomalisilla pienillä yrityksillä on ja siitähän voisi jopa rakentaa oman teemaosaston seuraavaan tapahtumaan :)

Nyt uskon, että tulevaisuudessa myös ulkomaille pystyy lähtemään ammatti- ja kuluttajamessuille osaava, motivoitunut ja samaan henkeen puhaltava ydinjoukko!

Yleensä lasketaan päiviä jouluun. Minä lasken nyt päiviä siitä, koska pääsin kokemaan jotain näin hienoa tapahtuneen suomalaiselle maaseudulta ponnistavalle pienimuotoiselle yrittämiselle ja elintarviketuotannolle.

Tästä on oikein hyvä jatkaa...

Petri Hämäläinen

Se on saksaksi « Willkommen in Lappland ».

Käyttäjän MarjaHeinonen3 kuva
Marja Heinonen

Kiitos huomiostasi. Hyvään journalistiseen tapaan kuuluu kirjata ihmisten sanomiset sellaisina kuin he ne sanovat. Jos vilpittömästi haluat auttaa haastateltua parantamaan saksan kieltään, ota häneen suoraan yhteyttä.

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko

Vierailin tänä vuonna kymmenettä kertaa Grüne Woche -messuilla. On aika hätkähdyttävää ajatella, että viidesosan elämästäni se on kuulunut ohjelmaani. Kauemmin kuin peruskoulu, jos kohta pienemmissä pätkissä.

Nyt vietin siellä keskiviikon 23.1. ja perjantain 25.1. Suomen osasto oli yhtenäinen, selkeä ja perustyylikäs, mutta ei ihan sellainen wow-efektin aiheuttava kuin jotkut parhaat osastot ovat. Yksi keskirakenteen seinä oli unohtunut verhoilla kuvin. Valkoisen levyn keskellä juliste huusi yksinäisyyttään. Mutta toisaalta Koskenkorvan tyylikäs lato edusti ihan Grüne Wochea parhaimmillaan. Keskimäärin 8½.

Sen sijaan se oli täyden kympin suoritus, että Suomi (lue MTK) oli ottanut niin ison haasteen vastaan ja panostanut riskillä pääyhteistyökumppanuuteen. Se oli sitä, mitä olin vuosia toivonut, että MMM, KTM, ETL ja MEK tekisivät, mutta siihen tarvittiin lopulta maataloustuottajien etujärjestö.

Useimmilla kojuilla olivat yrittäjät perheenjäsenineen ja työntekijöineen itse tiskin takana. Vaikka markkinahenkeä voisi aina toivoa lisää, on sinänsä jo kova suoritus, että yrittäjä irrottautuu paikalle, maksaa osallistumisesta, laittaa itsensä ja tuotteensa likoon ja avaa suunsa vieraalla kielellä. Arvostan kovasti.

Totta on, että keskiviikkona yleisfiilis Suomi-hallissa oli vähän vaatimaton. Perjantaina se oli kuitenkin jo paljon reippaampi. Miehitys oli osin vaihtunut, rohkeus kasvanut ja ehkä yleisökin erilaista. Iso vaikutus on myös sillä, minkälaista ohjelmaa hallin lavalla sattuu olemaan, innostavaa, rauhoittavaa vai yhdentekevää. Kaikkea nähtiin.

Parantamisen varaa jäi, mutta tästä on upea jatkaa, ja suorastaan välttämätön. Kertaponnistus on helposti hukkaan heitettyä rahaa.

Vielä sen verran, että tiskien takana ne useimmilla muillakin osastoilla seisovat. Ja norjalaisetkin osaavat näpelöidä kännykkää. Otin oikein kuvan.

Toimituksen poiminnat